Pohjois-Pohjanmaan PIIRINMESTARUUSHIIHDOT 14.2.2015

 

                      Piirinmestaruushiihdot ja hopeasomman aluekilpailut 14.2.2015

 

 

Pohjois-pohjanmaan Piirinmestaruushiihdot ja samalla Hopeasomman aluekilpailut hiihdettiin ystävänpäivänä Illinsaaren maastossa aurinkoisessa säässä ja muutaman asteen pakkasen vallitessa. Hiihtäjiä oli runsaasti sillä ilmoittautuneita oli liki 250. Määrä on niin suuri, että ajassa pitää mennä kauas taaksepäin, jotta päästään samaan määrään Illinsaaren kilpailuissa. Vaikka päivä oli ystävyydelle pyhitetty, se ei ladulla juurikaan näkynyt sillä useissa sarjoissa käytiin äärimmäisen kova kamppailu mitaleista. Kisat järjestettiin Urheilijoiden ja Iin Yrityksen hyvällä yhteistyöllä. Yrityksen Pertti Paaso-Rantala ja Urheilijoiden Marko Jussila olivat saaneet joukot hyvin liikkeelle. Kilpailut käytiin aikalähtönä, mutta selostaja, Pertti Huovinen, piti yleisön pitkäaikaisella kokemuksella hyvin tilanteen tasalla. Koko kisaorganisaatio suoriutui tehtävistään kiitettävällä tavalla. Kisan TD, Pertti Törmi, oli tyytyväinen kisojen onnistumisesta.

 

Miesten yleisen sarjan kisa oli jännittävä loppuun saakka. Peräti kuusi hiihtäjää mahtui puolen minuutin sisälle. Nopein oli Taivalkosken Metsä-Veikot 85 seuraa edustava, nuori, toista kautta yleisessä sarjassa kilpaileva, Topias Tyni. Oulun Hiihtoseuran Jonne Seppäselle ja Heikki Palosaarelle meni kaksi seuraavaa sijaa. Järjestävän seuran, Iin Urheilijoiden, Matias Tiiro oli neljäs, vain 0,3 sekuntia Palosaarelle jääneenä. Naisten sarjassa neljä mahtui puolenminuutin sisälle. Voiton vei Kuusamon Erä-Veikkojen Piritta Määttä. Oulun Hiihtoseuran edustajille meni tässäkin sarjassa kaksi seuraavaa sijaa. Toinen oli Janita Luttunen ja kolmas oli Erika Utriainen. Päivän nopein nainen oli kuitenkin 20-vuotisten sarjassa kisaava, Oulun hiihtoseuraa edustava Aija Söyrinki sillä hän oli noin puoli minuuttia nopeampi, kuin yleisen sarjan voittaja. Aijan kunto on siis kovassa nousussa joka lupaa hyviä sijoituksia tulevissa arvokilpailuissa. Tyttöjen 12-vuotisten sarja oli kovatasoinen. Voitto ratkesi 0,4 sekunnin erolla Laitasaaren Vedon Heidi Haapasalon eduksi. Toiseksi sijoittui Kuivasjärven Auraa edustava Matilda Koivuranta. Kolmanneksi tullut Iin Hiihtoseuran Hanna Soronen hävisi voittajalle vain 1,5 sekuntia. Urheilijat sai kaksi piirinmestaria sillä miesten 50-vuotisten sarjassa Ville Tiiro oli nopein. Hän voitti toiseksi tullutta Metsä-Veikot 85 seuraa edustavaa Petri Kinnusta niukat 0,9 sekuntia. Sarja oli muutoinkin tasainen sillä neljä miestä mahtui puolenminuutin sisälle. Jorma Aalto oli ykkönen 55-vuotiaiden sarjassa jossa hän kukisti Yppärin Urheilijoiden Heikki Salmisen kahdeksalla sekunnilla.

Suuret kiitokset eri yhteistyökumppaneille jotka monin eri tavoin tukivat Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruushiihtoja 2015! Kiitokset Iin kunnalle kisalatujen hyvästä hoidosta sekä hyvästä yhteistyöstä!